Ohjeita
Tyypillisiä leikkausesteitä ovat:
- alle 18 vuoden ikä
- etenevä likitaittoisuus
- harmaakaihi
- raskaus ja imetys
- sydämentahdistin
- tuore diabetes
Yleisiä ohjeita
-
Esitutkimus tehdään ensin eri käynnillä ennen operaatiota. Mustuaisten laajennuksen vuoksi tällöin ei saa ajaa autoa.
-
Toimenpiteeseen tullaan saattajan kanssa
-
Toimenpide on polikliininen ja kotiin saa lähteä reilun tunnin kuluttua tehtävän tarkastuksen jälkeen.
-
Pehmeitä piilolinssejä ei saa käyttää viikkoon, puolikovia kahteen ja kovia kolmeen viikkoon ennen esitutkimusta tai leikkausta.
-
Älä käytä meikkiä, hajuvettä tai partavettä leikkauspäivänä.
-
Läpän tekovaihe on kriittinen ja siinä voi tulla joskus ongelmia. Tällöin ei laserointia voida tehdä. Noin parin kuukauden kuluttua toimenpide voidaan tehdä uudelleen.
-
Joskus sarveiskalvo on liian ohut LASIK-toimenpiteeseen. Tällöin voidaan kuitenkin usein tehdä PRK leikkaus.
-
Arviolta yli 95% potilaista pääsee eroon silmälaseistaan kertaleikkauksella, jos taittovoima on alle -6 diopteria.
|
|